Parasta matkaa
Sitoudumme laatuun ja jatkuvaan toiminnan kehittämiseen
Laatu
Tiedottaminen
Mahdollisten häiriötilanteiden varalta käytössämme on 24 h päivystyspuhelin, joka palvelee niin tilausajo- kuin linjaliikenneasiakkaitamme. Ulkoisesta viestinnästä vastaava henkilö on Lehtimäen Liikenne Oy:n toimitusjohtaja Tomi Vasiljev, [email protected] tai 020 730 2791
Henkilökuntamme
Kuljettajamme ovat kokeneita asiakaspalvelijoita, joista suurin osa myös kielitaitoisia. Koulutamme kuljettajiamme säännöllisesti erillisen koulutusohjelman mukaisesti. Päivittäisistä toiminnoista on laadittu erilliset ohjeistukset, joita päivitetään myös säännöllisesti. Kuljettajat käyvät läpi erillisen perehdyttämisohjelman siirtyessään palvelukseemme.
Oman huoltokorjaamomme henkilöstö koostuu ammattitaitoisista mekaanikoista, jotka kouluttautuvat säännöllisesti uusimpaan ajoneuvotekniikkaan. Mekaanikot suorittavat ajoneuvoille erikseen laaditun huolto-ohjelman mukaista ennakoivaa huolto- ja korjaustoimintaa. Kalusto pysyy aina turvallisuusnäkökohdat huomioiden riittävän hyvässä ajokunnossa. Kaikessa toiminnassa huomioidaan ympäristönäkökohdat.
Linja-autojen siistijät huolehtivat, että bussit ovat aina lähtövalmiina pidemmillekin tilausajomatkoille. Kaikilla busseilla on erikseen suunniteltu siivousohjelma ja siivouksessa käytetään vain suunnitelman mukaisia luontoystävällisiä puhdistusaineita.
Bussimme
Käytössämme on noin 400 bussia, joiden paikkaluku on 16 – 66. Tilausajobusseissa on varusteina mm. jäähdytysilmastointi, wc, dvd ja turvavyöt. Tilausajoissa käytössämme on myös erikoisvarusteltuja busseja. Kaikissa busseissamme varusteena myös alkolukko. Tutustu kalustoomme.
Palvelut liikuntarajoitteisille
Tilausajoissa pystymme erikseen etukäteen sovittaessa järjestämään esteetöntä kalustoa.
Arvomme
Toimintamme ensisijaiset arvot ovat turvallisuus, luotettavuus, asiakastyytyväisyys ja palvelun laatu kokonaisuudessaan. Toiminnassamme tähtäämme taloudellisesti kestävään kehitykseen edistyksellisiä toimintatapoja suosien.
Asiakastyytyväisyys ja palautteet
Asiakastyytyväisyys on yksi tärkeimmistä arvoistamme. Asiakastyytyväisyyttä mitataan saatujen palautteiden perusteella sekä satunnaisesti tehtävien asiakastyytyväisyystutkimuksin. Kaikki palautteet käsitellään perusteellisesti ja asiakkaalle vastataan mahdollisimman nopeasti ja kattavasti viimeistään viikon kuluessa. Mahdollista korjausta vaativat toimenpiteet tehdään välittömästi.
Korvaamme asiakkaalle virheellisestä tai puutteellisesta toiminnastamme aiheutuvan välittömän haitan. Hinnan palautuksista ja vahingonkorvauksista neuvotellaan asiakkaan kanssa tapauskohtaisesti.